Breaking Bad – paatuminen ja parannus

Kuten tämän blogin pitkäaikaiset lukijat tietävät, hyvin tehdyt TV-sarjat ovat lähellä sydäntäni. Ennen viime syksyä sarjat kuten Sherlock ja True Detective olivat kiinnittäneet huomioni positiivisessa mielessä. Minun silmissäni ykköseksi kiilasi kuitenkin Vince Gilliganin luoma Breaking Bad, jossa on mukaansatempaava ja jännittävä juoni sekä syvällisiä ja kiinnostavia henkilöhahmoja.

Sarja on väkivaltaisuudessaan ehdottomasti K-18-aineistoa, mutta toisin kuin monissa muissa suosituissa TV-sarjoissa, siinä ei juurikaan mässäillä paljaalla pinnalla. Lisäksi mainittakoon että Breaking Bad on ainoa tuntemani esimerkki sarjasta, joka vain paranee sitä mukaa mitä pidemmälle se tuotantokausissa etenee.

Entistä huomionarvoisemmaksi tämän tekee se, että Breaking Badista on tehty peräti viisi tuotantokautta. Lisäksi sarjan varsin lopulliseen ratkaisuun päättyvä viimeinen kausi ei jätä juurikaan mahdollisuutta uusille rahastusmielessä tehdyille tuotantokausille (sarja on tosin poikinut spin off-sarjan Better Call Saul, joka keskittyy Breaking Badissa sivurooleissa olleisiin henkilöihin).

Sarjan toisena päähenkilönä on kemianopettajana työskentelevä huippukemisti Walter White (Bryan Cranston), joka saa tietää sairastavansa keuhkosyöpää ja ryhtyy valmistamaan metamfetamiinia tienatakseen perheelleen mahdollisimman paljon rahaa ennen kuolemaansa. Hän lyöttäytyy yhteen entisen häirikköoppilaansa Jesse Pinkmanin (Aaron Paul) kanssa valmistaakseen ja myydäkseen huumeita. Sarjan punaisena lankana onkin näiden kumppanusten vaiheet rikoksen maailmassa.

(Huom. jos et ole vielä katsonut sarjaa etkä halua lukea juonipaljastuksia, kannattaa lopettaa lukeminen tähän.)

Jatka lukemista Breaking Bad – paatuminen ja parannus

Mainokset

Karl Rahnerin uskontunnustukset

Karl Rahner by Letizia Mancino Cremer.jpgJesuiitateologi Karl Rahner (1904–1984) on yksi 1900-luvun merkittävimmistä katolisista teologeista. Hänen pyrkimyksenään oli päivittää katolista teologiaa modernille ajalle ja hänen ajattelunsa on vaikuttanut moniin häntä nuorempiin teologeihin. Itse pidän monia hänen ratkaisuehdotuksiaan mielenkiintoisina, vaikka hänen ajatteluunsa liittyy myös useita hyvin arveluttavia piirteitä.

Rahnerin kirjallinen tuotanto on mittava, mutta hänen kokonaisajattelunsa tulee tiivistetyssä muodossa hyvin esille hänen vuonna 1976 julkaisemassaan ”minidogmatiikassa” Grundkurs des Glaubens, joka on käännetty englanniksi otsikolla Foundations of Christian Faith.

Teoksen alkuperäinen saksankielinen nimi on varsin harhaanjohtava, sillä kyseessä ei todellakaan ole mikään ”uskon peruskurssi”, vaan vaativa järkäle, jonka ymmärtämiseksi pitää päästä perille Rahnerin filosofis-teologisesta systeemistä ja oppia tulkitsemaan hänen vaikeaa eksistentialistista kapulakieltään.

Jatka lukemista Karl Rahnerin uskontunnustukset

Kirkkoisien filosofiaa – osa III

Uskon ja ymmärryksen välisen suhteen lisäksi Wolfson käsittelee teoksessaan The Philosophy of the Church Fathers myös muita mielenkiintoisia aiheita. Tällaisia ovat mielestäni erityisesti hänen kolminaisuusopin yhteydessä käsittelemänsä patristiset versiot platonistisesta ideaopista ja kristologiaa käsittelevässä luvussa tarkasteltu Kristuksen ihmisyyden ja jumaluuden välinen suhde.

Kuten aiemmin tarkastelemassani uskoa käsittelevässä osioissa, Wolfson linkittää kirkkoisien ajattelun heitä edeltäneeseen antiikin klassiseen filosofiseen traditioon tavalla, joka on monessa kohtaa hyvin valaiseva. Vaikka Wolfson käsittelee ideaoppia ja filosofisia teorioita kahden substanssin yhdistymisestä päähuomion kohteenaan kolminaisuusoppi ja kaksiluonto-oppi, oma näkökulmani on enemmän epistemologinen ja antropologinen. Lisäksi päähuomioni keskittyy jälleen Augustinukseen.

Jatka lukemista Kirkkoisien filosofiaa – osa III

Kirkkoisien filosofiaa – osa II

Tämän artikkelin sarjan edellisessä osassa kävin läpi Harry Austryn Wolfsonin teoksen The Philosophy of the Church Fathers avulla antiikin klassisten filosofikoulukuntien ajattelua uskosta ja sen vaikutuksesta kirkkoisien ajatteluun. Analyysissaan Wolfson osoittaa mielestäni vakuuttavasti, että esimerkiksi Klemens Aleksandrialainen on ottanut uskoa koskevassa ajattelussaan huomattavasti vaikutteita stoalaisesta filosofiasta.

Tässä osassa tarkastelen Augustinuksen ajattelua koskien uskon ja ymmärryksen välistä suhdetta Wolfsonin esityksen valossa ja arvioin kriittisesti Wolfsonin tulkintaa hänen ajattelustaan ja sen taustalla vaikuttavista filosofisista traditioista. Wolfsonin kohdalla huomionarvoista on erityisen suuri painoarvo, jonka hän antaa nimenomaan Aristoteleelle Augustinuksen filosofisena taustavaikuttajana.

Jatka lukemista Kirkkoisien filosofiaa – osa II

Kirkkoisien filosofiaa – osa I

Kuvahaun tulos haulle harry austryn wolfsonHarry Austryn Wolfsonin (1887–1974) alun perin vuonna 1956 julkaistu The Philosophy of the Church Fathers: Faith, Trinity, Incarnation kuuluu yhdessä esimerkiksi J. N. D. Kellyn (1909–1997) teosten Early Christian Creeds ja Early Christian Doctrines sekä Jean Daniéloun (1905–1974) kolmiosaisen Histoire des doctrines chrétiennes avant Nicée-sarjan kanssa 1900-luvun puolivälin tienoilla ilmestyneisiin patristiikan tutkimuksen klassikkoteoksiin.

Wolfson käsittelee kirjassaan kirkkoisien filosofista ajattelua ja kiinnittää erittäin tarkkanäköisesti ja asiantuntevasti huomiota kirkkoisien ajattelun taustalla vaikuttaneisiin platonistisiin, stoalaisiin ja erityisesti aristoteelisiin aineksiin.

Wolfsonin teoksen alaotsikko on Faith, Trinity, Incarnation, mikä kertoo hyvin järjestyksen, jonka mukaisesti hän käsittelee kirkkoisien ajattelun osa-alueita. Seuraan tätä Wolfsonin laatimaa järjestystä ja keskityn kirkkoisien, erityisesti Augustinuksen (yllätys yllätys), ajatteluun koskien uskoa, ideoita ja sielua. Ensimmäisessä ja toisessa osassa käsittelen uskoa ja kolmannessa osassa tarkastelen ideoita ja sielua.

Jatka lukemista Kirkkoisien filosofiaa – osa I

Kristillistä propagandaa?

Propagandan historian tutkijat, mutta myös propagandistit itse tiesivät, että mielipiteenmuokkaus ainoastaan vahvisti jo ennestään olemassa olleita arvovalintoja ja näkemyksiä mutta ei itse kyennyt luomaan niitä. Viholliskuvat eivät olleet vain valtion ylhäältä käsin luomia. Viime kädessä vain ne, jotka haluavat tulla vakuutetuiksi, voidaan vakuuttaa. Jos tätä alttiutta ei ole, kaikki propaganda on tehotonta. (Jeismann 2006, 18)

Näin kirjoittaa Michael Jeismann kansallista identiteettiä käsittelevässä artikkelissaan ”Nation, Identity, and Enmity: Towards a Theory of Political Identification”. Oma huomioni kiinnittyi lauseeseen: ”Viime kädessä vain ne, jotka haluavat tulla vakuutetuiksi, voidaan vakuuttaa”. Ajatus on kiehtova ja näyttää lisäksi olevan myös totta. Mieti vaikka ilmastoskeptikkoja tai rokotteiden vastustajia, jotka näyttävät menevän vaikka kuinka pitkälle, ettei heidän tarvitsisi muuttaa kantaansa. Kaikki heidän oman leirinsä mukainen uutisointi on luotettavaa ja faktapohjaista, kun taas valtavirtamedia ja -tiede suoltavat pelkästään eliittien propagandaa ja valheita.

Mutta eikö sama päde myös minuun itseeni? Kuvitellaan, että esimerkiksi ilmastoskeptikko esittää argumenttinsa tueksi lukuja, joita en ainakaan suoralta kädeltä pysty osoittamaan virheellisiksi. Luultavimmin en kuitenkaan vakuuttuisi vastaväittäjäni argumentista, sillä olisin jo valmiiksi vakuuttunut oman kantani oikeellisuudesta. Kun sitten ottaisin jälkikäteen asiasta selvää ja löytäisin oman kantani vahvistavia lukuja tai tulkintoja, todennäköisesti olisin taipuvainen luottamaan niihin varsin helposti.

Tällä en yritä sanoa, ettei voitaisi tieteellisesti osoittaa, että ilmastonmuutos on tosiasia ja että ihmisen toiminta on erittäin todennäköisesti sen takana. Sen sijaan minua kiinnostaa vakuuttumisen luonne: tieteellinen tutkimustieto näyttää riittävän vakuuttamaan vain ne jotka ovat jo valmiiksi vakuuttuneita ja ne, jotka ovat taipuvaisia luottamaan sen auktoriteettiin.

Jatka lukemista Kristillistä propagandaa?

Neo-Platonism and the Epistemological Validity of the Sensible Things in St. Augustine’s Early Philosophical Thought.

Osallistuin NAPS:in (North American Patristics Societyn) 25-27 toukokuuta 2017 järjestettyyn konferenssiin ja pidin siellä oheisen esitelmän:

Jatka lukemista Neo-Platonism and the Epistemological Validity of the Sensible Things in St. Augustine’s Early Philosophical Thought.